sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Delay Trees - Doze

All Earsin ensimmäisestä Suomi-viikonlopusta tuli ilmeisesti Soliti-viikonloppu, kun sunnuntain levyksi valikoitui Delay Treesin tuloillaan oleva albumi Doze. Levy ilmestyy 19. kuluvaa kuuta, ja sen voi ennakkotilata esimerkiksi Stupidosta  tai Levykauppa Äxästä.

Dozen kansitaiteeseen on onnistuttu vangitsemaan täydellisesti levy tunnelma.




Delay Treesin toinen albumi sytyttää ehkä eniten bändin tuotannosta tähän mennessä, vaikkei aiemmissakaan julkaisuissa ole ollut mitään vikaa – Doze vain on huolitellumpi kokonaisuus, joka avautuu vähän lisää jokaisella kuuntelukerralla. Sen tunnelma on vaihtelee indie-Twin Peaksista (Dream Surfer) tanssittavammaksi kitaramaalailuksi (Future).

Dozen julkaisuajankohta on erinomainen, sillä vaikka albumi monipuolinen onkin, se sopii ehdottomasti paremmin syksyyn ja talveen kuin kesään. Se on loistavaa musiikkia kotona rauhoittumiseen, värikkäiden puiden lomassa kävelyyn ja testasinpa sen sopivuuden tänään suihkussa käymiseenkin :-D Maalaileva ja leijaileva kokonaisuus eroaa kuitenkin muista perinteisistä "syksylevyistä" olemalla kevyt ja hyväntuulinen kokonaisuus, jolta voisi erityisesti nostaa esiin useammankin biisin, kuten HML:n, Pausen ja Futuren.

Solitille taas iso pystypeukku laadukkaiden kotimaisten albumeiden julkaisusta! Alkaa tuntua siltä, että jos levynkansista löytyy Solitin merkki, se on varmasti erinomaista kuunneltavaa.

Katso alta video HML:ään:

Delay Trees: "HML" (Official DIY Music Video) from Sami Korhonen on Vimeo.

Kuuntele tästä erinomainen Pause:


Mee kattoon livenä:
19.10. Lost in Music Festival, Tampere (Record Release Day Show)
20.10. Korjaamo, Helsinki (Official Record Release Show)
26.10. Telakka, Tampere
27.10. Bar 15, Seinäjoki
16.11. Poppari, Jyväskyla

Facebook: https://www.facebook.com/delaytrees
www: http://www.delaytrees.com/

Huomenna alkaa uusi teemaviikko, jolloin keskitymme suomalaiseen garage rockiin ja punkkiin. Nyt lähden ottamaan varaslähdön ensi viikkoon ja suuntaan Kuudennelle Linjalle Club Hori Smokuun, missä lavalle nousee amerikkalainen River City Tanlines ja kotimainen Cattle Thieves. Moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti