The Nationalin viides albumi seuraa Boxer-hittilevyä kymmenes toukokuuta, mutta nopeimmat voivat kuunnella High Violet -nimeä kantavan uutukaisen NYTimesin sivuilla, huomiseen asti!
Lukemieni arvostelujen perusteella levy on huikea. 5/5 tähteä, 9.5/10 pistettä ja jopa 100/100 prosenttia on vilkkunut siellä sun täällä, mutta näitä huippuarvosanoja ei oma käsitykseni ainakaan vielä kohtaa. Ei se ole täydellinen levy, ei vain ole.
High Violet ei ole missään nimessä huono levy - todella hyvä itseasiassa, mutta kyllä siltä vikojakin löytyy - tai oikeastaan lähinnä siltä ei löydy kaikkea tarvittavaa. Missä ovat
1) koukut
2) SE biisi
3) variaatio?
Lisäksi High Violet on niin selkeä elämäntilanneteemalevy, että siihen on mahdotonta samastua etenkin, jos sattuu kaikki olemaan juuri hyvin ja kesäkin tulossa jne.
...Mutta siltä löytyy: nokkelia ilmaisuja, yhtenäiset lyriikat ja hienoja sävellyksiä muiden The Nationalin perusvahvuuksien lisäksi. Esimerkiksi Anyone's Ghost, Conversation 16 ja Bloodbuzz Ohio ovat loistavia biisejä, jollaisia avautuu varmasti kuunteluiden myötä vielä lisääkin. Lisäksi maailmasta varmasti löytyy muutamia ihmisiä, jotka ovat juuri eronneet/ ovat eroamassa/ on tylsää tai muuta samastumista helpottavaa.
High Violet on aikamoinen antikesälevy, mutta sopii sateisille päiville. Se kertoo päänsisäisestä yksinäisyydestä, tylsistä ihmissuhteista, nostalgiasta, menetyksen ja satuttamisen peloista (ja vähän kaikista muistakin peloista), kaukokaipuusta ja jännityksen puutteesta eli niistä kaikista oireista, joita Salkkareiden Lassella tällä hetkellä on - keski-iän kriisin takia.
Jostakusta muistuttava kappale on ehkä tähän mennessä vaikein, sillä elän musiikkia tosi vahvasti tapahtumien, muistojen ja ihmisten kautta, ja jokaiseen ystävään on liitetty vähintään yksi biisi - moniin kokonaisia ja lukuisia levyjäkin. Eli valinnanvaraa olisi.
Valkkasin sitten Jarkko Martikaista. Vaikka Kaikki me kuolemme pian, muistuttaa myöskin enemmän tietystä hetkestä, liitän sen vahvasti pappaani. Biisi soi repeatilla, kun kuulin isoisäni kasvaimesta, jota on mahdotonta poistaa. Vaikka annetut elinvuodet on jo tuplattu ellei triplattu, lähtö tulee jossain vaiheessa kuitenkin, ja biisi on auttanut käsittelemään asiaa todella paljon. Myös tietyt lainit (esim. "sinutkin usein mä huomiseen siirrän/ tänään kun kanssasi ehdi olla en") biisistä voisivat kuvastaa hyvin omaa suhdetta pappaani, ja toisaalta jotkut lainit ("elämää vierastan, ihminen") sopivat hänen suuhunsa. Samastuminen kappaleeseen on voimakasta.
Eilen kävin katsomassa bändiä, joka ei lukeudu normaaliin musiikkiprofiiliini. Viimeksi näin Negativen joskus 2000-luvun alussa jossain nuorisotalolla. Eilen Pakkahuoneella oli samanlainen meno kuin aikanaan, tosin vanhempaa yleisöä oli paikalla enemmän - jopa yllättävän paljon. Yleisöstä saattoi bongata myös Meriläisen Rosan, Frangénin Simon ja Mustajärven Paten ym.
Tästä keikasta en aio sen kummempaa arviota kirjoitella, mutta vaikka vähän naureskellen paikan päälle menin, hymyillen tulin pois. Lavakarismaa rokkikukoilla oli vaikka muille jakaa, ja ilta oli lopulta ehkä parasta mahdollista etkoilua. Niin, ja jotain ennennäkemätöntäkin oltiin todistamassa...
Kun kerran tuon memen myötä luurankoja paljastellaan niin antaa paukkua sitten oikein kunnolla. Olen kyllä jokusen kuukauden elämästäni ollut Negative-fani (jep), mutta useita vuosia fanittanut Katri Helenaa. Rönnin lavatanssit in my mind...
Uusi M.I.A.-biisi!
Ei mikään Paper Planes tai Boyz, vaan jotain muuta, mutta hyvää!
Day 04 - A song that makes you sad
Death Cab for Cutien tuotannosta olisi voinut tähän kohtaan poimia muitakin biisejä, mutta Tiny Vesselsin tarina on ehkä surkein - tsekatkaa vaikka noi lyriikat ...Vaikka eivät Someday You Will Be Loved tai Transatlanticism kyllä yhtään sen piristävämpiä biisejä ole...
Crystal Castlesin toinen levy on nimetty täsmälleen samalla tavalla kuin ensimmäinen. Crystal Castlesin molemmat levyt ovat siis self-titled - nimettömiä tai bändin mukaan nimettyjä, ihan kuinka asian haluaa nähdä. Maalaisjärjellä kuuntelija voi nimetä sen vaikka Crystal Castles II:ksi, ja välttää ongelmat musiikkikirjaston järjestyksessä, mutta silti mietityttää, millaisia sekaannuksia kaksi samannimistä levyä voivat aiheuttaa. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos kannetkin olisivat samanlaiset.
Uusi kansi siis näyttää tältä
Juuri tällaisista syistä en odottanut toista albumia kovinkaan innolla. Crystal Castles oli alkanut ärsyttää jo aiemmin pikkujuttujen takia. Debyyttilevy oli hyvä, mutta uusien biisien vähäisyys ärsytti, sillä lähes kaikkihan oli julkaistu jo aiemmin ep:illä. Flow'n keikan myöhästyminen epämääräisistä syistä ärsytti. Jopa viime vuoden Pitkä kuuma kesän esitys oli kaikessa huippuudessaan ärsyttävä: musiikki soi virheettömästi, vaikka Alice Glass näytti olevan lavalla ihan koksupäissään, tai sitten esitys vain meni överiksi.
Mutta uusi Crystal Castles, se kakkosalbumi, on ärsyttävän hyvä. CCII oli määrä julkaista kesäkuussa, mutta se päätyikin Internetiin viime viikolla. Kuten debyytin kanssa, julkaisua aikaistettiin. Digitaalinen versio on ostettavissa tästä päivästä alkaen, ja fyysinen levy tulee kauppoihin kuukauden päästä.
CCII yllätti ainakin minut loistavuudellaan. Crystal Castles on uudistanut soundiaan sopivasti, ja huudon ja melskeen määrää on vähennetty, vaikka sitäkin löytyy. Kokonaisuutena soundimaailma on muuttunut puhtaampaan suuntaan, ja sen voisi kuvitella soivan isoilla teknoareenoilla. Esimerkiksi ensimmäinen sinkkulohkaisu Celestica kuulostaa kauniilta - adjektiivi, jota en olisi aiemmin liittänyt kaksikkoon.
Koko levy on itseasiassa hyvinkin miellyttävä, ja suorastaan huutaa uudelleen pyöräytystä heti perään. Biiseistä eniten miellyttää Baptism, joka saattaa hyvinkin olla yksi tämän vuoden lempikappaleistani. Ainoa ärsyttävä raita on sitä seuraava Year of Silence, jossa on oudosti sämplätty Sigur RósinInni mer syngur vitleysinguria. Yleensä taitaa mennä päinvastoin, mutta mitä enemmän Year of Silencea kuuntelen, sitä vähemmän Jónsin äännehdintä biisiin sopii. Kuitenkin yksi skippaus koko levyllä on hyvä saavutus, ja levy on ehdoton pakkohankinta myös levyhyllyyn.
Sitten päivän biisin pariin...
Day 03 - A song that makes you happy
Tämä ei ole vitsi. SealinKiss from a Rose on maailman paras viimeinen hidas. Tähän biisin liittyy paljon muistoja muutamalta viimeiseltä vuodelta. Seal on ilostuttavan hyvä tulkitsija, ja noh, biisi puhukoon puolestaan. Vaikka kuinka olisi suru puserossa, ei tämän biisin aikana voi mököttää.
Uutta Disco Ensembleä jaossa! Mp3-latauksia harvemmin uskallan pistää, koska Blogger on ilman varoituksia poistanut muutamia kirjoituksia minulta, ja aiemmin tänä vuonna kokonaisia mp3-blogeja, mutta tämän kappaleen levittämiseen lupa löytyy.
Protector on siis toinen sinkku 26.5. julkaistavalta neljänneltä The Island of Disco Ensemble -albumilta. Se on rauhallisempi verrattuna ensimmäiseen White Flag for Peace lohkaisuun, mutta ei balladeimmasta päästä kuitenkaan. Molemmat aiheuttivat aluksi pettyneen tässäkö se nyt oli -reaktion, mutta pakko myöntää, että kumpikin sinkku on kasvanut mainioksi maistiaiseksi - Protector hieman nopeammin kuin edeltäjänsä. Parhaimmaksi uudeksi DE-kappaleeksi on kuitenkin osoittautunut White Flag for Peacen b-puoli Get Some Sleep.
Kun puhutaan uudesta Disco Ensemblestä, on pakko myös kehaista tämän vuoden promootiota. Disco Ensemblen keskiviikkoisin julkaistava videopäiväkirja on ollut laadukasta ja kiinnostavaa katseltavaa. Uusimmasta jaksosta löytyy Fuck You Volcano -niminen biisi, joka on omistettu Eyjafjallajökullin tulivuorelle. Myös tiistaisin klo 15-16 järjestettävä Twitter-kisa on mahtava. Mäkin voitin sieltä signeeratun seiskatuumasen ja muuta sälää. Lisäksi bändi on saanut fanit tekemään White Flag for Peace -soitteluvideoita YouTubeen, maalailemaan uutta levyn kantta satunnaisiin paikkoihin jne. Keep up the good work!
Kulutin tunteja miettimällä inhokkikappalettani (inhokki on muuten yksi inhokkisanoistani), eikä sellaistakaan tunnu löytyvän yhtä oikeaa. On bändejä, joita en voi sietää, mutta yhtä tiettyä kauheinta kappaletta ei vain ole. Niinpä ymmärrän kysymyksen vähinten lempparina, jota sitäkin sain miettiä pitkään.
Voittajaksi selvityi Kaiser Chiefsin b-puoli debyyttilevyn Employmentin ajoilta. Kaiser Chiefs oli noihin aikoihin yksi ehdoton lempibändi, ja Think About You (And I Like It) heidän parhaimpia biisejänsä. Vuonna 2006 saatoin kuunnella tätä rallia tunteja putkeen, mutta nyt en oikein ymmärrä, mikä siinä on viehättänyt - tai Kaiser Chiefsissä ylipäätään. Ei sillä, ensimmäinen levy on edelleen ihan hyvä, mutta huomioidessa silloisen fanituksen määrän, saattoi touhu mennä överiksi.
Kuinkahan monta kertaa olen kertonut rakastavani hyviä covereita? Tärkeimpänä pidän niiden yllättävyyttä. Vaikka lopputulos jäisikin lähelle alkuperäistä, välillä riittää se, että alkuperäinen ja uusi esittäjä edustavat eri musiikkityylejä.
Ilostuin siis, kun huomasin yhden tämän vuoden lempparibändin Two Door Cinema Clubin versioineen Lady Gagaa.
Vaan olisipa sen voinut paremminkin tehdä, vähän läskiksi meni. Vuosien saatossa genrerajat ylittäviä erinomaisia covereita on syntynyt eniten ehkä BBC Radio 1 Live Loungessa, jossa tuo Poker Facekin on uudistettu lukuisia kertoja - ja on Lady Gagakin käynyt tekemässä oman miltei alkuperäistä paremman versionsa Coldplaysta:
Jossain vaiheessa Spotify-mainoksena piinannut ShakiranShe Wolf ärsyttää huomattavasti vähemmän Hot Chipin vetämänä:
Live Loungessa syntynyt paljonkin hyvää. Lempparit ovat käyneet esittämässä ennestään mitäänsanomattomia kappaleita, ja epäkiinnostavat artistit ovat käyneet vetämässä lemppariraidat uusiksi. Välillä sitten sekä esittäjä että alkuperäinen biisi ovat loistavia, ja vielä häikäisevämpiä yhdessä.
Flow Festivalin eilen julkaistu esiintyjälista oli niin järisyttävä, että hehkutettavaa riittää tälle päivällekin... ja luultavasti elokuulle asti. Ohjelmiston ensimmäinen osa koostui lähinnä tutuista ihanuuksista ja lemppareista, mutta etnisten esiintyjien lisäksi bongasin uudenkin nimen joukosta.
Sikäli tämäkin kai pitäisi jo tietää, sillä brooklyniläisen Sleigh Bells -duon kappale Crown on the Ground löytyi viime vuoden Pitchforkin sadan lempibiisin joukosta, sijalta 57. Nimekkäitä kavereitakin kaksikolla on, kuten kotikylän Yeasayer, jonka kevätkiertueen lämppärinä Sleigh Bells esiintyy. Aiemmin duo on kiertänyt lämppäämässä Flow'ssakin nähtävää Major Lazeria yhdessä Ruskon kanssa.
Ennakko-odotuksista huolimatta mitään yeasayermaista ei Sleigh Bellsin ep:ltä löytynyt, vaan kappaleet soundasivat enemmän Diplon kavereiden tekemiltä. Ring Ring -biisissä toistuva "have a heart"-hokema toi naurettavasti mieleen edesmenneen jenkkihardcore-ryhmän Have Heartin. Hölmö mielikuva ei kuulostanutkaan enää niin hölmöltä, kun minulle selvisi, että Sleigh Bellsin miespuolikkaalla Derek Millerillä on kuin onkin kuuden vuoden punkkitausta post-hardcore-bändi Poison the Wellin kitaristina.
Ring Ring:
Vokalisti Alexis Kraussin musiikkitausta sen sijaan on vähemmän katu-uskottavampi, sillä hunajaääninen naislaulaja on kerännyt aiemman kokemuksensa teinipopbändistä. Yhteistyö sen sijaan kiehtoo, ja on eräänlainen kompromissi molempien menneisyyksistä. Lo-fi-soundit, surisevat kitarat ja bassorikkaat biitit yhdistettynä Kraussin tyttömäiseen voihkintaan muodostavat yhdessä ääntä, jota on vaikea verrata suoraan mihinkään. Jos olisi pakko keksiä jotain, sanoisin Sleigh Bellsin olevan uhoava indie-pop-M.I.A., joka on tehnyt road tripin kehnosti toimivalla autolla Brooklynista likaisimmille gangsta rapin ghetoille.
Niin joo, Sleigh Bells tosiaan on ollutkin Diplon, Switchin, Ruskon ja Blaqstarrin kanssa häärimässä kolmannen M.I.A.-albumin kanssa, ja vastapainoksi Flow'hunkin saapuva laulajatar julkaisee Sleigh Bellsin Treats-debyytin omalla N.E.E.T.-levy-yhtiöllään 11. toukokuuta. Pienet on piirit, kun otetaan huomioon, että Flow'n artisteista vielä Rye Rye kuuluu tähän samaan kaveriporukkaan.
Ja sitten... Bongasin tänään ihanan Riikan Helmi Otsalla -blogista musiikkimeemin, jossa tehtävänä lisätä blogiin joka päivä yksi biisi sääntöjen mukaan. Heti perään huomasin että 1000 Sparksin Jyrilläkin on menossa samanlainen, hieman eri versiona vain. Vaikka en yleensä blogihaasteiden ystävä olekaan, tällainen meme on omaankin makuuni, että lähdenpäs koittamaan - tuolla peräti 30 päivän versiolla. Haastan samalla kaikki loputkin (musa)bloggaajat tähän, koska tää saattaa muuttaa ihmiskuvia rytisten.
'Helppo' heti alkuun... Oon täällä blogin puolellakin nimennyt kymmenet eri kappaleet lempibiisikseni, mikä johtuu siitä, että niitä vain on enemmän kuin yksi. Edellinen saattoi tulla joillekin shokkina, mutta Foo FightersinEverlong on kuulunut niihin kuitenkin kaikista pisimpään. Se jaksaa koskettaa vuosikymmenestä toiseen, riippumatta siitä, millainen fiilis on. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se nosti kyyneleet silmiin Provinssirockissa 2008, enkä ihmettele, miksi se varmasti on muutaman muunkin ihmisen lempikappale...
Uuden blogin avaamista seuraa toki avajaislahja! Se on toki kookospähkinääkin kovempi Spotify-soittolista. Kappaleet ovat kaikki sydämensä ansainneet, eikä toisaalta ihmekään ettei keskitasoa mukana ole, kun edellisestä soittolistasta on aikaa. Kaikki ovat kuluvan vuoden lempparikappaleita, mukaan lukien myös ne kappaleet, jotka ilmestyivät ennen tätä vuotta. Listan viimesenä hitaana ihanan Princen ihana Purple Rain, koska Prince heittää tänä kesänä kolme keikkaa Euroopassa, joista yksi on festareilla eli Roskildessa. Kovin buukkaus tänä vuonna.
spotify:user:foonk:playlist:6y0Mu3qpKV53G0tbeFTr0w
1. Circa Survive - Imaginary Enemy ♥
2. Jamaica - I Think I Like U 2 ♥
3. LCD Soundsystem - Drunk Girls ♥
4. MGMT - It's Working ♥
5. Summer Camp - Ghost Train ♥
6. Blood Red Shoes - Light It Up ♥
7. Fang Island - Daisy ♥
8. Caribou - Odessa ♥
9. Bad Lieutenant - Sink Or Swim ♥
10. Lars & The Hands of Light - Me Me Me (Money Your Love Remix) ♥
11. Hot Chip - I Feel Bonnie (House Mix) (feat. Bonnie 'Prince' Billy) ♥
12. Lindstrøm & Christabelle - Lovesick ♥
13. Plan B - She Said ♥
14. Crookers - Cooler Couleur (feat. Yelle) ♥
15. Vitalic - Second Lives ♥
16. We Have Band - Divisive ♥
17. David Byrne & Fatboy Slim - Here Lies Love (feat. Florence Welch) ♥
18. Phantogram - You Are the Ocean And I'm Good at Drowning ♥
19. Major Lazer - Pon De Floor (feat. Vybz Kartel) ♥
20. Rusko - Woo Boost ♥
21. Prince & The Revolution - Purple Rain ♥
Moikka ja tervetuloa seuraamaan uutta musablogiani. Tässä ei ole kyse sen kummemmasta kuin nimen ja osoitteenvaihdosta, joten päivitättehän linkkinne, kirjanmerkkinne, tilauksenne yms. Logo toki on uusi myös, ja tiedän että se on tällä hetkellä ruma kuin mikä. Jos jollakulla on siistit photoshopskilssit, apu on enemmän kuin tervetullutta. Muutoin varmaan piirtelen tuohon joka päivä uuden logon, kunnes voin olla edes vähän tyytyväinen. Lisää infoa tän blogin ja kirjoittajan taustoista info-linkin takaa. Sen pidemmittä siirtymispuheitta tärkeimpiin asioihin.
1. Flow Festivalin ohjelma
Eilen toi posti mukanaan takuuvuokran kokoisen sähkölaskun, mutta tämän päivän pommi olikin sitten ihan eri luokkaa. Flow Festival ei olisi oikeastaan parempaa lineuppia voinut tarjota, mokomatkin suomalaisen festarikesän pelastajat. Jihaa, ei tarvitse Ruotsiin Way Out Westiin lähteä, koska Suomessakin nähdään M.I.A.! Myös Surfer Blood ja The Xx kuuluivat omiin ykköstoivomuksiin eli eihän tässä voisi tiistaiaamu paremmin lähteä käyntiin.
Loput ohjelmistostakin ovat lähes täyttä kultaa, enkä kaikkia listan nimistä olisi uskaltanut edes toivoa. Rye Rye, The Drums, Girls, The Radio Dept., Air, DJ Harvey, Ricardo Villalobos, Beach House, Jónsi, Major Lazer sekä Diplo vielä soolonakin! Eikä parane unohtaa ennakkokonserttia LCD Soundsystemin kera. Tuntuu että James Murphy on jokaisella ulkomaisella festareilla, mutta kotimaassa pysytteleville suosittelen lippua ennakkotapahtumaankin, sillä Murphy osaa todistetusti järjestää bileet....
Kotimainen puoli näyttää vielä kovinkin keskeneräiseltä, mutta passaa aivan yhtä hyvin vielä tässä vaiheessa. Odotetusti Villa Nah on kuvioissa, ja Husky Rescuekin on kiva ilmestys listassa. Clouds ei jätä kylmäksi, vaikka toivon näkeväni vielä muitakin suomidubstepin taitajia lopullisessa ohjelmistossa. Jatkolistalta voisi toivoa esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin nimen näyttäytymistä, koska uusin albumi on totaalisen kingi, ja itse ainakin bongasin JEK:in vuonna 2007 samaisilta festareilta. Toinen ehdotus vaikkapa alkuiltaan olisi Alpo ja Tomi, joka oli jälleen aivan mahtava Jyrockissa. Toivottavasti suomalaista rokkipuoltakin vielä täydennetään, sillä tällä hetkellä ainoa nimi on Kiki Pau.
Kiki Pau viime viikonloppuna Jyrockissa
2. Roskilden ohjelma
Yleensäkään ei ole Roskilden megajulkistus tuonut mukaansa mitään maailmaa mullistavaa, ja yleensä parhaat headlineritkin tulevat joko ennen sitä tai sen jälkeen. Yleensä isoin julkistus sisältää tuntemattomia perusbändejä, jotka eivät kuitenkaan tutustumisen jälkeen ole yhtään hassumpia. Ei poikkeuksia tänäkään vuonna.
The Prodigy tulee. LCD Soundsystem tulee. Vampire Weekend tulee. Moderat tulee. The National tulee. Kashimir tulee. Kings of Convenience tulee. Muutamia epäkiinnostavia bändejä (Paramore, Pendulum) tulee. Paljon tuntemattomia myöhemmin luultavasti positiivisesti yllättäviä artisteja tulee. Suomalaisiakin (Joensuu 1685, Rubik) tulee. Tuttuun tapaan myöhemmin keväällä tulee myös meitsin suosituspaketti.
Pettyneille tiedoksi, että yleensä tämän jälkeen varmistetaan vielä 20-30 yhtyettä festivaaleille. Veikkaan että on mahdollista saada vielä lisää sublinereita ja miksei pääesiintyjääkin. Onhan noita yhtyeitä vielä vaikka kuinka paljon, jotka eivät ole tehneet päätöksiä vielä koko kesän ohjelmastaan... Esim juuri ne kaikkien toivomat Daft Punk ja Rage Against the Machine. Vaikka en niiden varaan laskisikaan.
Lukaise päivitetty Roskilde-infopaketti klikkaamalla aiheeseen liittyvää kuvaa vasemmalta.
Erlend Øye tulee tänäkin vuonna Tanskaan
3. Uusi Circa Survive
Yhden lempibändin kolmas albumi julkaistaan tänään jossain päin maailmaa! Viime viikolla Circa Surviven uutuutta Blue Sky Noisea alkoi tipahdella ennakkotilanneille, jonka jälkeen se löytyikin pian MySpacesta ja Spotifysta. Olen kuunnellut sitä viikossa yli 370 biisin verran.Se on tämän vuoden toinen albumi, joka aiheuttaa "haluaisin jo vaihtaa bändiä, mutta pakko kuunnella vielä kerran" -reaktion kerta toisensa jälkeen.
Blue Sky Noise kuulostaa sopivan tuoreelta verrattuna aiempaan, mutta tarjoilee silti tuttua tavaraa. Bändin vahvuudet ja heikkoudet eivät ole muuttuneet. Anthony Greenin ääni on edelleen yhtä ärsyttävä ja valloittava, huipputason lyriikat nostavat edelleen ihon kananlihalle, biiseissä on paljon vivahteita eikä progeiluakaan puutu. Esimerkiksi Imaginary Enemy todistaa, että kyvyt ovat tallella: harva bändi onnistuu näin hyvin luomaan tavallisista ihmisten huolista energisen kappaleen, joka kuulostaa uniikilta ja uudelta sekä antaa vertaistukea ties kuinka monelle sydänsuruiselle. Vaikka kuuntelukertoja onkin kertynyt, en osaa vielä päättää, miten suhtautua uutuuteen suhteessa edellisiin levyihin. Kakkosalbumia On Letting Go:ta parempi se ainakin on.
4. Uusi LCD Soundsystem
Sen lisäksi, että LCD Soundsystem on tulossa kahdelle siistille festarille, eilen nähtiin myös virallisen Drunk Girls -musiikkivideon ensi-ilta. Myös James Murphyn uutukainen This is Happening on streamattavissa, ja kuulostaa varsin mahtavalta. Kuuntele täällä.
Muistakaahan tosiaan päivittää kirjanmerkit ja linkit! Kommentoikaa mieluummin postauksen sisältöä kuin blogin ulkoasua, ja jatketaan tästä piakkoin. Myös Fresh from Finland heräilee talviuniltaan, sillä Jyrock-raporttia voi sinne odotella lähipäivinä.
1. Huomasinpa tossa, että Stockmannin Hulluilta päiviltä saa keskiviikosta alkaen Sennheiserin erinomaisia CX300-II tulppakuulokkeita hintaan 35 euroa. Jos kuulokkeet menee rikki kuukauden välein, ne tuntuu inhottavalta päässä, niitä on vaikea laittaa korville, taustamelu häiritsee, ne päässä ei voi nukkua, näytät dorkalta ne korvilla, bassot on heikot tai muuta skeidaa, niin kandee harkita. Mun ikuiset ongelmat matkaäänentoiston kanssa loppuivat tuttavuuteemme. Aiemmin tuli kokeiltua melkein kaikki Kossit ja muut läpi, mutta nää on parhaat. Normaalisti maksaa Stockalla pari kymppiä enemmän. Kahden vuoden takuu.
Kavinskyn ja CSS:n vokalistin Lovefoxxxin alkuperäinenkin versio on ihan loistava, mutta esittelyssä remix sen mystisen tekijän takia. 'Oikea' Dustin Nguyen on vietnamilainen näyttelijä, mutta nimivarkaan Dustin N'Guyenin identiteetistä löytyy muutamaakin erilaista 'varmaa' tietoa: kyseessä väitetään olevan joko Justicen Xavier de Rosnay tai Daft Punkin Guy-Manuel de Homem-Christo. Jälkimmäinen on tuottanut Kavinskyn uuden Nightcall ep:n, ja toisaalta soundien ja syntyperän perusteella on ihan perusteltua epäillä kyseessä olevan de Rosnayn. Niinköhän meillä on taas uusi iamamiwhoami pohdiskeltavana.
3. LCD Soundsystem tulee kuin tuleekin Flow'hun! Vielä kun M.I.A. saatais, niin hyppisin kattoon, mutta oon kuullut puhetta vain eräästä toisesta nimekkäästä naisartistista.
